PT TIINA EKMAN

- Sinun henkilökohtainen valmentajasi

 

Tervetuloa sivuilleni!

Olen Personal Trainer ja Ravintovalmentaja Tiina Ekman. Olen tehnyt elämässäni paljon valintoja niin kuin varmasti sinäkin. Osa valinnoista on ollut hyviä ja osa huonoja. Joukkoon mahtuu myös erittäin huonoja valintoja.      Itse ajattelen, että meistä jokainen on omien valintojensa summa. Se ja sen ymmärtäminen on yksi valmennukseni kulmakivi.

Se mitä sinulla on tällä hetkellä ja miten sinä voit, on pitkälti omien valintojesi summa. On toki asioita, jotka tapahtuvat ilman, että voimme niihin vaikutta. Silloinkin voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, miten me tilanteeseen suhtaudumme. Vaikeudet voi aina kääntää mahdollisuuksiksi tai niiden edessä voi lannistua.   Sinä kuitenkin teet silloinkin valintasi.

Valmennan ihmisiä kohti parempia valintoja. Voisinko minä olla sinun valintasi?

Valintaa helpottaakseni olen koonnut tähän tietoja minusta. Koska valmennuksessa kyse on sinusta ja sinun tavoitteesta, silloin keskitytään sinuun eikä minun historiaani. Haluan sinun kuitenkin tietävän jotakin myös omista kokemuksistani. Niidenkin kautta hieman tutustua minuun ja tehdä ehkä loppuelämäsi kannalta tärkeimmän päätöksen. 

Tutustu sivuihin ja päätä olenko sinun valintasi😊

 

PT TIINA EKMAN

- Sinun henkilökohtainen valmentajasi

Olen myös Studio Balancen toimitusjohtaja

Studio Balance on yksilöllisen ja turvallisen liikkumisen olohuone. Haluamme tarjota laadukkaita liikunta- ja painonhallinta palveluja juuri sinulle, joka haluat yksilöllisen ja turvallisen paikan liikkua. Haluamme tuntea sinun tarpeesi ja vastata niihin henkilökohtaisesti. Haluamme saada sinut voimaan ja jaksamaan paremmin. 

Ryhmissämme saat yksilöllistä ohjausta pienessä ryhmässä. Haluamme opettaa sinulle turvallisen tavan liikkua ja opettaa sinua tekemään liikkeet oikein. Halutessasi korjaamme sinun asentoasi ja tekniikkaasi.

Kaikki Studiomme tunnit ovat pienryhmiä. Pienryhmien etu on se, että saat yksilöllisempää ohjausta. Hinta ei kuitenkaan nouse yksilövalmennuksen tasolle.

Tarjoamme erilaisia pienryhmävalmennuksia, joogatunteja ja pilateskursseja. Sen lisäksi pidämme erilasia Work Shoppeja ja koulutuksia. Lue lisää palveluistamme kohdasta pienryhmät. Ajankohtaista sivuilta löydät tietoa tulevista kursseista.

Studio sijaitsee Hervannan keskustassa. Itse pidän siellä pilates tunteja ja omat valmennukset. Voit tutustua Studio Balanceen alla olevan linkin kautta😊

VOIT MENNÄ STUDIO BALANCEN SIVUILLE TÄSTÄ

LIITY SÄHKÖPOSTILISTALLENI

Saat ajankohtaista tieto Studion tapahtumista. Saat myös tietopaketin ilmaisen liikunnasta ja ravinnosta.

Stressi uhka terveydelle

Monen elämässä on liikaa stressiä. Suoritamme asioita ja arkemme on kiireistä. Kaiken kiireen keskellä unohdamme tärkeimmän asian eli itsestä huolehtimisen. Sinun hyvinvointisi on kuitenkin sinun ja läheistesi kannalta tärkein asia. Muista pitää itsestäsi huolta❤️

 

Älä lisää liikunnalla stressiä

Moni lisää liian kovalla liikunnalla stressiä stressin päälle. Se ei ole järkevää. Pelkkä raskas liikunta ei palauta stressitasoja normaaliksi, jos arki on sen lisäksi nopeatempoista. Tarvitaan myös palauttavaa liikuntaa. Tämä on asia, jota moni ei tiedä.

Lyhyellä tähtäimellä kovatehoinen juoksu saattaa tuntua hyvältä. Se kuitenkin lisää valmiiksi stressaantuneen henkilön kuormaa. Studion pienryhmävalmennuksissa saat tietoa myös liikunnan suunnitelusta. Asiakkaanani voit osallistua maksuttomiin tapahtumiin ja Work shoppeihin, josta saat tietoa myös näistä asioista.

 

Ylikunto ja Burn Out -Rauhoita ennen tätä

Elimistömme ei tiedä tuleeko stressi kovasta liikunnasta, työstä tai normaalista arjesta. Elimistömme kokee sen samalla lailla stressinä. Tämä saattaa johtaa ylirasitukseen. Sitä voi kutsua ylikunnoksi tai Burn outiksi. Tavallaan puhutaan samasta asiasta. Tila voi johtua työstä tai runsaasta liikunnasta. Elimistö kuitenkin vaatii tästä palautuakseen pitkän toipumisen. Älä siis vie kehoasi tälle asteelle, vaan hidasta aiemmin!

Itse treenaan paljon. Myös työssä ja vapaa-ajalla haastan itseäni paljon. Olemme rakentaneet kolme taloa ja minulla on kolme aktiivista lasta. Tämä tarkoittaa paljon stressiä. Itse olen ollut ainakin lähellä ylirasitustilaa. Tämän vuoksi haluan säästää sinut siltä. Voit lukea lisää ajatuksistani Blogeista.

 

Muista huolehtia itsestäsi

Omien kokemuksieni vuoksi haluan tarjota sinulle tietoa ja välineitä arjen hallintaan. Olethan elämäsi tärkein ihminen❤️ Muista pitää itsestäsi huolta. Etenkin, jos sinulla on paljon työkiireitä, pieniä lapsia tai muita haasteita elämässäsi. Itse ainakin olen parempi äiti, kun pidän itsestäni huolta. Mitä kiireisempi arkesi on, sitä enemmän tarvitset lempeää liikuntaa ja lihaskuntotreeniä. 

 

Lihaskuntotreeniä kaksi kertaa viikossa

Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä tärkeämmäksi lihaskuntotreeni tulee. Liikuntasuosituksen mukaan sitä pitäisi tulla kaksi kertaa viikossa. Toivottavasti tämä asia on kunnossa.

Lihaskuntoharjoittelu ei tarkoita välttämättä salilla käymistä. Se voi olla myös tanssia, pallopelejä, joogaa, pilatesta ja erilaisia jumppia. Olennaista on kuitenkin tehdä jotain edellä mainituista lajeista. Ilman aktiivista treeniä lihasmassamme pienenee merkittävästi. Tämä vaikuttaa painonhallintaan ja aiheuttaa meille erilaisia tuki- ja liikuntaelinsairauksia. 

 

Hyvän olon treenejä ja pilates tunteja pienryhmässä

Studiomme kaikki ryhmät parantavat lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Pääset treenaamaan pienessä ryhmässä. Saat henkilökohtaista ohjausta ryhmän hinnalla. Hienoa eikö totta!

Itse pidän Studion pilates tunnit ja hyvän olon treeniryhmiä. Kaikki tunnit ovat pienryhmiä, joissa saat yksilöllistä ohjausta. Sinun ei siis tarvitse ostaa kalliita PT palveluita saadaksesi henkilökohtaista valmennusta. Ryhmissä opit käyttämään kehoasi optimaalisella tavalla ja pääset eroon mahdollisista vaivoistasi. Lisää ryhmistä voit lukea Studion sivuilta

 

Yksilövalmennus

Toki tarjoan myös yksilövalmennusta. Teen pilates ja lihaskuntotreenien pitämisen lisäksi myös henkilökohtaisia valmennuksia ja ravintovalmennusta. Voit halutessasi tulla myös yksilövalmennukseen. Haluan opettaa ihmisiä tekemään pysyviä muutoksia valmennuksissani. Haluan opettaa ihmisiä tekemään parempia valintoja liikunnan ja ravinnon suhteen. Tule valmennukseen ja muutetaan sinunkin elämän suunta paremmaksi❤️

Studio Balancen palvelut

  • Pienryhmävalmennukset
  • Painonhallintaryhmä
  • Yksilövalmennus Personal Training & Jooga
  • Karynya yoga joogatunnit
  • Pilates kurssit
  • Palaudu synnytyksestä kurssit
  • Work Shopit
  • Verkkokurssit
  • Tyhypäivät ja yritystunnit henkilökunnallesi
  • Hemmotteluhetki polttariporukalle

ONKO SINULLA KYSYTTÄVÄÄ?

VASTAAN MIELELLÄNI. JÄTÄ VIESTIÄ ALLA OLEVAN NAPIN KAUTTA:

OTA YHTEYTTÄ

VOIT LUKEA ALLA OLEVISTA BLOGEISTA LISÄÄ RAVINNOSTA JA LIIKUNNASTA. NE OVAT YRITTÄJÄ TIINA EKMANIN KIRJOITTAMIA. NE KIRJOITETTU TIETOON PERUSTUEN ELI NE EIVÄT OLE OMIA TAI ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA. TOKI LIIKUNTAAN LIITTYVISSÄ BLOGEISSA ON KIRJOITUKSIA MM. KISAREISSUISTA JA NE TOKI POHJAUTUVAT OMIIN KOKEMUKSIIN.

 

LUE LISÄÄ ALLA OLEVISTA BLOGEISTA!

Käytä kehoasi, kuin Aira Samulin

Lihaskuntoharjoittelu on pakollinen osa keski-ikäisen arkea

Säännöllinen hieronta vain sammuttaa tulipaloja – Toimiva keho tarv...

Pilates harjoittelulla kivuton ja toimiva keho