Käytä kehoasi, kuin Aira Samulin
kangasala kestävyysliikunta lihaskuntoharjoitte pilates pttiinaekman tampere toimivakeho Sep 26, 2024
Oletko ihmetellyt, miten esimerkiksi Aira Samulin pystyi loppuun asti liikkumaan paljon ikäistään paremmin. Hän pystyi tekemään asioita, joita moni nuorempikaan ei pystynyt. Mikä on hänen salaisuutensa. Se on säännöllinen liike.
Kehomme ei vanhene sen takia, että tulee ikää. Se vanhenee sen takia, että lakkaamme jostain syystä käyttämästä sitä. Liike on lääke ja liike pitää toimintakykyä yllä. Tämä tietenkin korostuu mitä enemmän meille tulee ikää.
Olen törmännyt tähän asiaan asiakkaiden kanssa. Toki tämän voi lukea myös kirjallisuudesta. Monesti erilaiset kiputilat alkavat rajoittaa liikkumistamme. Olen törmännyt asiakkaisiin, jotka esimerkiksi välilevyn pullistuman takia ovat lopettaneet tietynlaisen liikunnan. Vaikka asiasta on vuosia, he eivät tee tiettyjä juttuja. Tämä tietysti vaikeuttaa kehon käyttöä ja siitä tulee taas lisää ongelmia.
Itselläni on välilevyn pullistumia. Kova kipu on saanut minutkin pysähtymään. Omalla kohdallani kipu on kroonistunut. Olen myös sairaanhoitaja ja sen takia tiedän paljon kivusta. Krooninen kipu ei ole samanlainen kehon hälytys merkki, kuin akuutti kipu. Sitä ei moni ymmärrä. Kipukroonikkona itse hoidan kipujani lääkkeiden lisäksi liikkumalla, käymällä avannossa ja kehoa huoltamalla. Moni jää paikoilleen ja siitä tulee taas lisää ongelmia.
Nykytutkimuksen mukaan koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikkuminen. Pystymme parantamaan lihaskuntoa tai kestävyyttä myös varttuneella iällä. Tämä on tieteellisesti tutkittu. Usein asia konkretisoituu esimerkiksi vammojen tai leikkausten yhteydessä. Muutaman viikon liikkumattomuus huonontaa toimintakykyä. Jos emme tee asialle mitään, romuttuu nuoremmankin toimintakyky pysyvästi.
Itselläni oli PT asiakas, joka on yli 80-vuotias. Saimme säännöllisellä harjoittelulla parannettua hänen kehonsa toimintaa huomattavasti. Hän harrasti kuulan työntöä ja sen vuoksi kehoa oli kuormitettu kovin yksipuolisesti ja se näkyi kehon käytössä. Hänellä oli myös paljon jumeja toisella puolella kehoa. Hän on itselleni hyvä esimerkki siitä, että kehon kuntoa voi parantaa myös vanhemmalla iällä.
Mitä tästä voi siis oppia? Älä jää kotiin makaamaa. Ei kannata keksiä tekosyitä liikkumattomuudelle. Toki maalaisjärkeä pitää ja kannattaa käyttää. Itse haluan liikkua mieluummin aktiivisesti 70 vuotta, kun elää passiivista elämää 100 vuotta. Toki me kaikki teemme omat valintamme ja päivittäiset valinnat tekevät sinusta sen mitä olet.
Lue lisää minusta ja tule kursseille tai valmennuksiin: www.pt-tiinaekman.fi